• Tuleeko apurahasta ja sen käytöstä tehdä erillinen selvitys?

    Säätiömme ei vaadi selvityksiä apurahan käytöstä. Apurahan maksaja, eli säätiö ilmoittaa lain mukaisesti apurahan saajien nimet Melalle (www.mela.fi).

  • Milloin päätökset myönnettävistä apurahoista tehdään?

    Säätiön hallitus päättää apurahoista kokouksessaan, joka pidetään kuluvan vuoden touko–kesäkuun vaihteessa. Apurahojen saajat julkistetaan säätiön kotisivuilla kesäkuun puoleenväliin mennessä. Lisäksi apurahan saaneille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti.

  • Millä kielellä hakemus pitää tehdä?

    Hakemus tehdään suomeksi.

  • Voinko hakea apurahaa nimeämättömille työryhmän jäsenille?

    Suosittelemme, että kaikki työryhmän jäsenet olisivat nimettyinä. Ymmärrämme kuitenkin, että se ei ole aina mahdollista, joten apurahaa voi hakea myös vielä nimeämättömille työryhmän jäsenille. Silloin hakemukseen tulisi kirjoittaa esim. viulisti NN, valosuunnittelija NN.

  • Voiko apurahaa hakea ja maksaa ulkomailla työskentelevälle henkilölle?

    Kyllä. Apurahaa voidaan hakea myös ulkomailla työskenteleville taiteilijoille. Apurahaa voidaan myös maksaa muille kuin suomalaisille pankkitileille. Työryhmän jäsenillä tai aiheella on oltava kuitenkin joku kytkös Suomeen.

  • Voiko ulkomaalainen hakea apurahaa?

    Voi jos hän asuu Suomessa tai apurahalla tehtävä työllä on selkeä sidos Suomeen tai koskettaa Suomea.

  • Millaisia työnäytteiden pitää olla? Voiko työnäytteet olla linkki nettisivuilleni?

    Työnäytteet voi myös koota omille verkkosivuille ja liittää hakemukseen linkin. Tällöin työnäyteliitettä ei välttämättä tarvita. Työnäytekansiolla eli portfoliolla tarkoitetaan näytekansiota, joka kuvaa hakijan osaamista taiteen kentällä ja antaa kuvan henkilöstä taiteilijana. Portfolio on näyte ja todiste hakijan ilmaisutavasta, taiteellisesta ajattelun laadusta, osaamisesta sekä erityistaidoista.

  • Mitä liitteitä hakemuksessa pitää olla?

    Vaaditut liitteet ovat ansioluettelo, tähän mukaan myös mahdollisen työryhmän jäsenten ansioluettelot, ja työsuunnitelma. Lisäksi voit liitää mukaan työnäytetiedoston. Liitteet voivat olla pdf- tai jpg-tiedostoja. Tiedoston maksimikoko on 3MB. Liitteitä otetaan vastaan ainoastaan hakupalvelun kautta. Voit myös antaa verkko-osoitteen esim työnäytekansioosi/portfolioosi/suoratoistopalveluun ja verkkosivujesi osoitteen.

  • Käyttäjätunnus ja salasana

    Käyttäjätunnuksesi tulee olemaan antamasi sähköpostiosoite, jolle luot salasanan. Tarvitset tunnuksia hakemusta muokatessasi ja sitä lähettäessäsi. Jos olet unohtanut salasanan, voit tilata sähköpostiisi salasananvaihtolinkin.

  • Miten voin poistaa käyttäjätunnukseni?

    Jos haluat poistaa käyttäjätunnuksesi ja kaikki siihen liittyvat tiedot järjestelmästä ota yhteyttä tuki@gretajawilliamlehtinen.fi Huom kaikki tunnukset ja hakijatiedot poistetaan järjestelmästä kuuden kuukauden kuluttua myöntöjen julkistamisesta.

  • Minkä suuruista apurahaa voin hakea?

    Yksittäisen myönnetyn apurahan enimmäismäärä on pääsääntöisesti 5 000 euroa.

  • Miksi minulle ei myönnetty apurahaa?

    Valitettavasti emme perustele yksittäisiä apurahapäätöksiä. Säätiö saa vuosittain paljon hyviä hakemuksia, joille ei kuitenkaan voida myöntää apurahaa.